Yhteystiedot
Uponorin asiakaspalvelu
Referenssit

Turvallinen juomavesiverkko entiselle teollisuusalueelle,
Oulu,
Finland

Turvallinen juomavesiverkko entiselle teollisuusalueelle

Kymmenisen kilometriä Oulun keskustasta sijaitseva Pateniemenranta on osa suomalaisen teollistumisen historiaa. Alueella rakennettiin 1800-luvun lopulla kauppa-aluksia ja myöhemmin siellä toimi yksi aikansa suurimmista sahalaitoksista. Nyt ranta-alueella on alkamassa uusi aikakausi, kun rakenteilla oleva 2 500 asukkaan asuinalue valmistuu. Kestävät, haitta-aineita läpäisemättömät Uponor Barrier PLUS -putket varmistavat turvallisen juomavesiverkon yli sata vuotta teollisuuskäytössä olleelle maa-alueelle.
Oulun uusi merellinen kaupunginosa, Veneenveistäjänranta, rakentuu Pateniemen ranta-alueelle entisen laivatelakan ja sahalaitoksen noin 70 hehtaarin kokoiselle alueelle. Valmistuessaan Veneenveistäjänranta on 2 500 ihmisen asuinalue, josta tekee ainutlaatuisen yli kilometrin pituinen rantaviiva, oma venesatama ja lukuisat puistoalueet.

Ranta-alue on ollut teollisuuskäytössä 1990-luvulle saakka. Laivanrakennus Pateniemessä alkoi vuonna 1856, jolloin oululaiset liikemiehet perustivat laivavarvin, nykykielellä telakan, josta tuli yksi aikansa suurimpia suomalaistelakoita. Se oli kaupungissa merkittävä työnantaja, joka työllisti parhaimmillaan yli 400 henkeä. Telakalla rakennettiin muun muassa parkkilaivoja ja fregatteja, jotka toivat Eurooppaan pääasiassa viljaa Yhdysvalloista, Intiasta ja Australiasta saakka.

Laivanrakennuksen hiipuessa 1870-luvulla alueelle perustettiin höyrysahalaitos. Sahalaitostoiminta jatkui Pateniemessä yli sadan vuoden ajan. Vuonna 1986 Pateniemen sahasta tuli osa Veitsiluoto Oy:tä ja nelisen vuotta myöhemmin sahaliiketoiminta päättyi.

Alueen omistaa nykyisin Aalto Construction Oy, jonka kanssa Oulun kaupunki on sopinut alueen kaavoittamisesta sekä yhteistoiminnasta.
 

Aluetta rakennetaan vilkkaasti

Veneenveistäjänrantaa rakennetaan nyt vilkkaasti ja alueella työskentelee useita eri rakennusliikkeitä. Uuden asuinalueen on tarkoitus valmistua kokonaisuudessaan vuoteen 2030 mennessä.

Yksi alueen rakennuttajista on oululainen Rakennus-Hanka Oy, jonka toteuttama Pantturipiha rakennetaan kolmessa vaiheessa. Kivenheiton päässä merenrannasta sijaitsevan kohteen ensimmäiset asunnot ovat valmistuneet syksyllä 2021.

– Meillä on alueella kaksi tonttia, joihin rakennamme kaikkiaan 75 pari- ja rivitaloasuntoa. Nyt tulevana syksynä on valmistumassa 18 asuntoa. Viimeiset talot saadaan valmiiksi vuoteen 2025 mennessä, kertoo Rakennus-Hangan toimitusjohtaja Ilpo Vakkuri.
 

Vaatimuksena diffuusiosuojatut putket

Sahan sulkemisen jälkeen alueen maaperää on tutkittu ja puhdistettu perusteellisesti useiden eri vuosien aikana. Osa saha-alueen maaperästä oli pilaantunut sahalla käytettyjen kyllästysaineiden vuoksi. Sahalla on käytetty muun muassa sahatavaran sinistymisen estoon tarkoitettua kloorifenolipohjaista KY-5 valmistetta, jonka käyttö kiellettiin 1980-luvun lopulla.

Maaperän kunnostamisen jälkeen alueen käytölle ei jäänyt rajoitteita. Oulun kaupunki on kuitenkin halunnut varmistaa vesihuollon turvallisuuden ja edellyttänyt, että vesijohtoverkostossa käytetään diffuusiosuojattuja putkia.

– Uponor on meille tuttu yhteistyökumppani jo yli 20 vuoden ajalta. Kun kuulimme heiltä Barrier PLUS -putkista, päätimme valita ne urakkaan. Aiempaa kokemusta meillä ei putkista ollut, Ilpo Vakkuri kertoo.

Uponor Barrier PLUS -paineputkijärjestelmä tuotiin markkinoille kolmisen vuotta sitten. Se on ensimmäinen täysin muovinen paineputkijärjestelmä, jolla juomavesilinja voidaan rakentaa turvallisesti myös riskialueille ja pilaantuneeseen maaperään. Kestävissä Barrier PLUS -putkissa on saumaton, kemikaaleja läpäisemätön polymeerikerrosrakenne, joka suojaa juomavettä haitallisilta aineilta sekä maku- ja hajuongelmilta.

Joustavat, nopeasti asennettavat putket soveltuvat niin uudisrakentamiseen kuin saneeraukseenkin, ja ne ovat täysin yhteensopivia tavallisten PE-juomavesijohtojen kanssa.
 

Sujuvasti ja aikataulussa

Vakkuri kertoo, että Barrier PLUS -putkien asennukset ovat rakenteilla olevien talojen osalta lähestulkoon valmiit. Kaikkiaan putkia asennetaan Rakennus-Hangan tonteille noin kilometrin verran. Urakassa käytetään halkaisijoiltaan 40–63-millisiä putkia.

Putkien asennus on osoittautunut helpoksi ja sujuvaksi. – Meillä on ollut lainassa Uponorin sähköhitsauslaitteet jatkosten ja T-haarojen tekoa varten. Putkien liitossuojien asentamiseen saimme myös opastusta ja selkeät, hyvät ohjeet, joilla työtä oli helppo jatkaa.

Barrier PLUS -liitossuojilla taataan täysin tiiviit ja varmat liitossaumat. Yhden liitossuojan asennuksessa kuluu 10–15 minuuttia. Kun muovinen liitossuoja on kiedottu putken ympärille, sen päälle asetetaan kutiste, joka lämmittämällä tiivistyy tiukasti putken suojakuoren päälle. Suojat ja kutisteet on mitoitettu valmiiksi, joten niitä ei tarvitse työmaalla enää mitata tai leikata oikeaan kokoon.

Barrier PLUS -putkien lisäksi Uponor on toimittanut piha-alueiden viemäriputket ja kaivot sekä asuntojen vesi- ja viemäriputket. – Asennukset ovat sujuneet hyvin ja aikataulussa. Barrier PLUS -putkien osalta asennukset jatkuvat syksyllä, Vakkuri kertoo.

Location
Oulu, Finland
Valmistuminen
2030
Rakennustyyppi
Verkostorakentaminen
Tuotejärjestelmä
Vesijohdot
Projektityyppi
Uudisrakentaminen

Veneveistäjänrannan aluetta rakentamassa

Veneveistäjänrannan asuinalue

Uponor on meille tuttu yhteistyökumppani jo yli 20 vuoden ajalta. Kun kuulimme heiltä Barrier PLUS -putkista, päätimme valita ne urakkaan.

Samankaltaisia projekteja