Time-lehden listaus

GF Building Flow Solutions maailman 500 vastuullisimman yrityksen joukkoon

Rakennusten vedenvirtausratkaisujen johtava toimittaja GF Building Flow Solutions, aiemmin Uponor, on saanut kuluneen kesän aikana kaksi arvostettua tunnustusta kunnianhimoiselle vastuullisuustyölleen. TIME-lehti ja tutkimusyritys Statista ovat vastikään listanneet GF Building Flow Solutionsin yhdeksi maailman 500 vastuullisimmista yrityksestä vuonna 2024.

Kehittämillään maailman ensimmäisillä biopohjaisilla PEX-putkilla GF Building Flow Solutions on ehdolla myös lokakuussa myönnettävän World Sustainability Awards 2024 -tunnustuksen saajaksi.

– Olemme erittäin ylpeitä näistä kahdesta tunnustuksesta. Ne ovat osoitus sitoutumisestamme ja panostuksistamme kestävämpien tuotteiden ja ratkaisujen kehittämiseen. Ne ovat tunnustus myös aktiiviselle työlle, jota teemme rajoittaaksemme oman toimintamme ympäristövaikutuksia ja varmistaaksemme resurssien tehokkaan käytön, toteaa GF Building Flow Solutionsin vastuullisuus- ja tuoteregulaatiojohtaja Ilari Aho
– Tuotteiden valmistus perustuu tiukkoihin vastuullisuustavoitteisiin. Olemme muun muassa sitoutuneet ottamaan käyttöön uusiutuvat energialähteet kaikissa globaaleissa toiminnoissamme ja lisäämme jatkuvasti uusiutuvien raaka-aineiden käyttöä tuotteissamme.
GF Building Flow Solutions on yksi yli 30 maassa toimivan teollisuuskonserni GF:n liiketoimintadivisioonista. Kestävien ja innovatiivisten vedenvirtausratkaisujen johtava toimittaja sai alkunsa GF:n ostettua Uponorin marraskuussa 2023.
 
Top 500 -listalle yli 5 000 yrityksen joukosta

GF Building Flow Solutions saavutti tuoreimman tunnustuksen vastuullisuustyölleen kesäkuussa, kun Time-lehti ja tutkimusyritys Statista listasivat sen maailman 500 vastuullisimman yrityksen joukkoon. GF Building Flow Solutions on yli 30 maasta tulevien yritysten Top 500 -listalla sijalla 343. 
Time ja Statista julkaisivat nyt ensimmäistä kertaa listauksen maailman vastuullisimmista yrityksistä edistääkseen yritysvastuuta ja kestäviä käytäntöjä. Valintaprosessissa oli mukana yli 5 000 yritystä, jotka oli arvioitu maailman suurimmiksi ja vaikutusvaltaisimmiksi muun muassa liikevaihdon, markkina-arvon ja julkisen näkyvyyden perusteella. Yritykset kävivät läpi tiukan nelivaiheisen prosessin 500 parhaan tunnistamiseksi. Arvioinnissa otettiin huomioon yli 20 keskeistä datapistettä, jotka pohjautuvat keskeisiin vastuullisuusarviointeihin ja kestävyysraportointeihin. 

Uusiutuvia raaka-aineita ja hiilineutraalia valmistusta

Maailman ensimmäisten biopohjaisten PEX-putkien kehittäjänä GF Building Flow Solutions on ehdolla lokakuussa julkistettavan World Sustainability Awards 2024 -tunnustuksen saajaksi Eco Design Award -kategoriassa.


Vuonna 2022 markkinoille tuotujen Uponor PEX Pipe Blue -putkien hiilijalanjälki on jopa 90 prosenttia pienempi kuin perinteisillä fossiilipohjaisilla PEX-putkilla. Arvio perustuu EN15804+A1 - ja CML/ISO 21930 -standardien mukaisiin EPD-ympäristöselostelaskelmiin. EPD (Environmental Product Declaration) arvioi tuotteen ympäristövaikutuksia sen koko elinkaaren ajalta ja tiedot vahvistaa riippumaton kolmas osapuoli. 
World Sustainability Awards -tunnustuksia jaetaan kaikkiaan 13 eri kategoriassa, ja ne myönnetään organisaatioille, johtajille ja tiimeille, jotka tekevät merkittävää työtä muutoksen ja paremman tulevaisuuden eteen. GF Building Flow Solutionsia raati kuvaa visionääriyritykseksi, joka on rohkeasti ja sinnikkäästi nostanut kestävän kehityksen strategiansa ytimeen ja saavuttanut erinomaisia tuloksia. 
– Yritykset voivat edistää kestävää kehitystä monin tavoin. Yksi niistä on suunnitella tuotteita ja palveluja, joista hyötyvät niin ihmiset kuin ympäristökin. Biopohjaisilla Uponor PEX Pipe Blue -putkilla on poikkeukselliset tekniset ominaisuudet, jotka takaavat tilojen mukavuuden, terveyden ja tehokkuuden samalla kun ne mahdollistavat asiakkaillemme vastuullisemman asuin- ja liikerakentamisen, sanoo Ilari Aho.

Tutustu GF Building Flow Solutionsin kestävän kehityksen tavoitteisiin ja saavutuksiin.

Lisätiedot: 
GF Building Flow Solutions
Ilari Aho, vastuullisuus- ja tuoteregulaatiojohtaja
puh. 040 707 7130
ilari.aho@uponor.com