Referenssit

Toimiva talotekniikka takaa energiansäästön ja huolettoman asumisen,
Kirkkonummi,
Finland

Toimiva talotekniikka takaa energiansäästön ja huolettoman asumisen

Toimiva talotekniikka takaa energiansäästön ja huolettoman asumisen

Kirkkonummelle valmistunutta 200-neliöistä omakotitaloa voi sanoa todelliseksi Uponor-kodiksi, sillä suurin osa taloteknisistä järjestelmistä niin talossa kuin tontillakin on rakennettu Uponorin tuotteilla. Asumismukavuuden takaavat muun muassa energiatehokas lattialämmitys- ja viilennysjärjestelmä, ääntä vaimentava viemärijärjestelmä sekä puhtaan, terveellisen sisäilman varmistava ilmanvaihtojärjestelmä.
Kolsariin, muutaman kilometrin päähän Kirkkonummen keskustasta valmistuneen talon rakennustyöt alkoivat maaliskuussa 2023. Miltei päivälleen vuoden kuluttua töiden aloituksesta von Schoultzin perhe pääsi muuttamaan uuteen kotiinsa.
Lammin betoniharkoista rakennetussa kaksikerroksisessa kivitalossa on tilaa kaikkiaan noin 200 neliötä.
– Rakennustöistä ovat pääosin vastanneet urakoitsijat, mutta esimerkiksi sisäpintoja teimme pitkälti itse, talon isäntä Pontus von Schoultz kertoo.
– Koko rakennusprojekti on mennyt mainiosti. Varmistimme hyvissä ajoissa muun muassa materiaalien saatavuudet ja toimitusajat, joten kaikki sujui suunnitellussa aikataulussa. Tätä suosittelen kyllä jokaiselle pientalorakentajalle. Viivästyksiä on tullut vain pihatöiden osalta, sillä keväällä yllättänyt takatalvi siirsi töiden aloitusta pariinkin otteeseen.
Von Schoultzien taloa voisi kutsua todelliseksi Uponor-kodiksi, sillä niin lämmitys-, käyttövesi-, viemäri- ja ilmanvaihtojärjestelmät kuin pihan sadevesi- ja salaojajärjestelmätkin on tehty Uponorin tuotteilla.
Pontus von Schoultz työskentelee Uponorilla yritysarkkitehtuurista ja infrastruktuurista vastaavana johtajana, joten järjestelmät ja tuotteet olivat hänelle entuudestaan tuttuja.
– Itselleni on tärkeää olla varma siitä, että järjestelmät ovat luotettavia ja testattuja, ja niistä on pitkäaikaisia käyttökokemuksia. Toki rakennusprojektikin on sujuvampi, kun materiaalit ja tarvittaessa neuvoja ja apua saa yhdestä paikasta.
 
Lämpöä ja viileää energiatehokkaasti
 
Talon lämmönlähteeksi valittiin maalämpö ja lämmönjakojärjestelmäksi Uponorin vesikiertoinen lattialämmitys- ja viilennysjärjestelmä.
– Emme edes harkinneet muita vaihtoehtoja, sillä maalämmön ja lattialämmityksen yhdistelmä on sekä asumismukavuudeltaan että energiatehokkuudeltaan ylivoimainen, von Schoultz toteaa.
Etenkin maalämpöä hyödyntävissä taloissa lattialämmitys ja -viilennys on erittäin energiatehokas järjestelmä, sillä myös viileän lähde saadaan vapaajäähdytyksenä pienin pumppauskustannuksin. Samalla siirretään rakennuksen ylilämpöenergiaa lataamaan lämpökaivoa.
– Kun viilennys otettiin suunnittelussa heti huomioon, se saatiin järjestelmään ikään kuin kaupan päälle, käytännössä lisäämällä viilennykselle maalämpöpumppuun oma pumppuryhmänsä ja lämmönvaihdin, von Schoultz toteaa.
Vedoton lattiaviilennys jakaa ilman tasaisesti ja vedottomasti kaikkiin huoneisiin. Sen toiminta perustuu suureen lattiapinta-alaan ja pieneen lämpötilaeroon ilman ja lattiapinnan välillä. Pelko liian viileistä lattioista on turha, sillä viilennys suunnitellaan aina niin, että lattian lämpötila on noin 21 astetta. 
Lattiaviilennys on edullinen toteuttaa, sillä se hyödyntää lattialämmityksen kanssa samaa putkistoa, jakotukkeja ja säätölaitteistoa.
– Kosteilla tiloilla on oma lämmönsyöttö ja jakotukki, jolloin niitä voidaan lämmittää myös kesäaikaan, kun muita tiloja viilennetään.
Kuten lämmitystäkin, myös viilennystä voidaan säätää huonekohtaisesti huonetermostaateilla.
– Meille tärkeintä on ollut helppous – järjestelmän toiminta ei vaadi käyttäjältä oikeastaan mitään. Kun huonetermostaatteihin on asettanut haluamansa lämpötilat, ei muuta tarvitse tehdä. Omaan, langalliseen Smatrix Base  -säätöjärjestelmäämme lisätty Web-moduuli mahdollistaa sen, että järjestelmää voidaan halutessamme ohjata myös etänä.
Viilennysjärjestelmä pääsi todelliseen testiin heti toukokuussa, kun hellelukemat nousivat lähes 30 asteeseen.
– Talo pysyi mukavan viileänä helteilläkin. Olohuone tosin on vielä poikkeus tähän, sillä isoihin ikkunoihin paistaa aurinko lähes koko päivän emmekä ole ehtineet asentaa kaihtimia.
Von Schoultz toteaa, ettei itse enää muuttaisi taloon, jossa ei ole viilennysmahdollisuutta.
– Maalämmöllä lämpiävissä uudiskohteissa lisäisin kyllä lattialämmitykseen heti myös viilennyksen. Se on myös käyttökustannuksiltaan erittäin edullinen.
Lattialämmitys asennettiin myös 60-neliöiseen autotalliin.
– Lämpö ja käyttövesi johdetaan talosta autotalliin Uponorin eristetyillä Ecoflex-putkilla. Ratkaisu on energiatehokas, ja se oli vaivaton toteuttaa.
 
Hiljaista talotekniikkaa sisälle
 
Talon käyttövesijärjestelmä rakennettiin Uponorin PEX-putkijärjestelmällä, jonka kaikki osat on suunniteltu toimimaan yhtenäisenä kokonaisuutena. Rakenteiden sisään asennettavat PEX-putket ovat suojaputkessa, jotka asennetaan vesikalusteiden hanakulmarasioiden liitoksiin vesitiiviisti. Tiiviit suojaputket ja jakotukkikaapit sekä lattiakaivolliseen tilaan johdettu ylivuotoputki varmistavat järjestelmän vuototurvallisuuden.
Viemäröintiin käytettiin perinteisen Uponor HTP-kiinteistöviemärijärjestelmän lisäksi ääntä vaimentavaa Uponor Decibel-järjestelmää.
Monikerrosrakenteisesta, mineraalivahvistetusta polypropeenista valmistettu Decibel-järjestelmä soveltuu etenkin ääniteknisesti vaativiin kohteisiin. Kaksikerroksisten rivi- ja pientalojen lisäksi käyttökohteita ovat esimerkiksi kerrostalot, hotellit ja sairaalat.
– Decibel-putket asennettiin välikattoihin ja seiniin, eli paikkoihin, joista viemäriäänet helposti kantautuvat läpi talon. Decibel-järjestelmä on täysin yhteensopiva perinteisen HTP-järjestelmän kanssa, joten asennus sujui helposti.
Ilmanvaihtojärjestelmään käytettiin Uponorin eristämätöntä ilmanvaihtokanavistoa.
Uponorin ilmanvaihtokanavisto on Suomessa ainoa yhteistyössä Allergia- ja Astmaliiton kanssa kehitetty ilmanvaihtojärjestelmä. Hygieenisen, hajuttoman ja hiljaisen järjestelmän kanavien ja osien sileä, antistaattinen sisäpinta ei kerää likaa tai pölyä. Uponorin kehittämä liitostapa estää myös kosteuden pääsyn rakenteisiin ja varmistaa helpon asennuksen ilman niittejä, teippausta tai erikoistyökaluja.
– Myös LVI-urakoitsijamme totesi, että järjestelmä oli helppo ja mukava asentaa, von Schoultz mainitsee.
 
Turvalliset ratkaisut tontille
 
Kiinteistön kuivatusta varten tontille asennettiin Uponorin sadevesi- ja salaojajärjestelmät.
– Niin sadevesi- kuin salaojaputkiakin vedettiin maan alle yli 200 metriä, ja kaivoja piha-alueella on reilu parikymmentä. Hulevedet ohjataan läheiseen ojaan, sillä talo on kaavoittamattomalla alueella, jolla hulevesien viivytystä ei edellytetä kuten taajama-alueilla.
Talon alle asennettiin myös Uponorin radonimuputki, joka on liitetty katolle sijoitettuun radonimuriin.
Piha-alueella kulkevat sähkö- ja valokuitukaapelit suojattiin Uponorin Tupla-kaapelinsuojaputkilla.
– Rakentamisen aikana pihalla kuitenkin liikkui niin paljon raskasta kalustoa, että päätimme tehdä parkkipaikan lähellä kulkeville kaapelinsuojaputkille vielä lisäsuojan vahvasta polypropeenisesta viemäriputkesta.
Pian raskas liikenne tontilla loppuu, sillä maaurakoitsijan on tarkoitus saada piha-alue valmiiksi heinäkuun alkuun mennessä.
– Sitten jäljellä onkin enää kesän jälkeen tehtävä talon ulkorappaus, von Schoultz hymyilee.

Location
Kirkkonummi, Finland
Valmistuminen
2024
Rakennustyyppi
Pientalo

OKT Kirkkonummi

SFH 1
SFH 2
SFH 3
SFH 4
SFH sauna
Samankaltaisia projekteja

Säätöjärjestelmän päivityksellä älyä, energiatehokkuutta ja vaivattomuutta lattialämmitykseen

Säätöjärjestelmän päivittäminen on nopea ja helppo tapa uudistaa vanha lattialämmitysjärjestelmä vastaamaan nykypäivän vaatimuksia.

Vantaalaisessa omakotitalossa voidaan nyt nauttia jokaisessa huoneessa tasaisesta, juuri halutusta lämpötilasta, kun 1990-luvulla asennettu säätöjärjestelmä päivitettiin älykkääseen, niin kotona kuin etänäkin helposti käytettävään Uponor Smatrix Pulse -järjestelmään.

Weber Hill Villas

The Weber Hill Villas are comprised of 24 attached and detached single-family homes nestled along a quiet forest with lot sizes ranging from one-quarter to one acre. These LEED® and Energy Star® homes are ADA-compliant and built to withstand 250-mph, wind-blown debris. With a top-of-the-line design in mind, the team at Dale Hicks and Associates, LLC chose Uponor PEX piping systems for the plumbing and fire safety — a brand they have relied on for years. 
 

“Uponor Construction Services designed the system, and we simply installed their design,” said Dale Hicks of Dale Hicks and Associates, LLC. “They have been of immeasurable service to us. I refer Uponor PEX to colleagues all the time.” 

All 24 homes in the development feature Uponor AquaPEX® plumbing systems and AquaSAFE™ fire sprinkler systems with ProPEX® fittings in ½" to 1½" sizes. The multipurpose fire sprinkler systems seamlessly integrate into the home’s cold-water plumbing system, which increases the speed of installation and provides homeowners with greater peace of mind. 

“Weber Hill Villas is just our latest development, and we will apply a lifetime of work, knowledge and innovation to make it truly world class,” explained Hicks. 
 

Ensuring In-Home Safety with AquaSAFE™

Jesse Faust, a former Madison firefighter and EMT, sustained partial paralysis after a severe car accident in 2022. During the construction of his new home, Faust prioritized fire safety, and after seeing how commercial buildings benefit from sprinkler systems, he chose to incorporate a residential solution with Uponor AquaSAFE™ — a multipurpose PEX piping system that combined with his home’s AquaPEX® plumbing.

Villa Mayfair Barcelona

Villa Mayfair, an early 20th century modernist mansion that has withstood the urban pressure of Barcelona.